Dennis Drejer, Rito

Consignor on ollut erinomainen sijoitus, sillä myynnin kasvaessa oma aikani ei enää riitä näiden asioiden hoitamiseen. Consignorin avulla voimme tulostaa lähetystemme osoitetarrat nopeasti suoraan omasta järjestelmästämme. Lisäksi säästämme aikaa ja vältymme näppäilyvirheiltä, sillä meidän ei tarvitse käyttää eri järjestelmää lähetysten varaamiseen.

Dennis Drejer
CEO, Rito.dk

Automaatio ja keskittyminen ovat salaisuus verkkokaupan nopeaan kasvuun

Lankaverkkokauppa Riton myynti on kasvanut kahdessa vuodessa yli 600 %. 26-vuotiaan Dennis Drejerin suositussa verkkokaupassa kaikki yksityiskohdat mietitään tarkkaan ja koko toiminta on automatisoitu. Lankakaupassa myyntikatteet ovat nimittäin varsin pieniä.

”Keräysvaunuissamme on pyörä keskellä, jotta varastossa olisi helpompi kääntyä. Asennamme lähiaikoina myös valot hyllyihin, jotta varastotyöntekijöidemme olisi helpompi löytää oikea laatikko, kun he noutavat tuotteita”, Dennis Drejer kertoo opastuskierroksellaan Riton varastolla Tanskan Skivessä.

Rito ei jätä mitään sattuman varaan. Dennis Drejerin verkkokauppatuntemus on hämmästyttävää. Hänen ammattitaitonsa näkyy Riton kasvuna. Riton lähetysmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti yrityksen perustamisvuodesta 2014 lähtien, ja nykyisin yritys lähettää tuhansia paketteja kuussa.

”Verkkokauppatilausten arvo on keskimäärin 80–100 euroa, mutta meidän tapauksessamme keskimääräinen summa on huomattavasti pienempi. Tämä tarkoittaa sitä, että Ritolla on paiskittava töitä tuplanopeudella, jotta toiminta olisi kannattavaa. Myyntikatteemme on hyvin pieni. Siksi meidän on valvottava kaikkea tarkkaan – esimerkiksi puheluihin, sähköpostiin, pakkaamiseen, lähetysten noutoihin ja muuhun vastaavaan kuluvaa aikaa. Olemme automatisoineet kaiken. Minun tavoitteenani ei ole hakea rahoitusta sijoittajilta, kuten monilla muilla yrittäjillä. Haluan, että toimintamme on jatkuvasti kannattavaa, jotta työntekijät saavat palkkansa”, Dennis Drejer toteaa.

Koska Dennis Drejerin tavoitteena on pitää toiminta jatkuvasti kannattavana, hän ajattelee pitkällä tähtäimellä ja valitsee kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sijoittaessaan Riton uusiin järjestelmiin.

Automaatio kannattaa valita heti alusta alkaen

Aika on yrittäjille tärkeää, joten Dennis Drejer valitsi Consignorin Riton lähetysten käsittelyjärjestelmäksi. Rito käyttää täysin automatisoitua versiota Consignorista. Siinä Riton elektroninen tiedonsiirto, lähetysten vienti ja osoitetarrojen tulostus tapahtuu nopeasti ja tehokkaasti Consignor APIn kautta. Consignor on asennettu Riton omiin järjestelmiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Rito työskentelee jatkuvasti omilla järjestelmillään eikä edes näe Consignoria.

”Automaatiotyökalujen tuntemus ja käyttö on tärkeää jo alusta alkaen, jotta opetteluun ei tarvitsisi myöhemmin käyttää aikaa. Consignor on ollut erinomainen sijoitus, sillä myynnin kasvaessa oma aikani ei enää riitä näiden asioiden hoitamiseen. Consignorin avulla voimme tulostaa lähetystemme osoitetarrat nopeasti suoraan omasta järjestelmästämme. Lisäksi säästämme aikaa ja vältymme näppäilyvirheiltä, sillä meidän ei tarvitse käyttää eri järjestelmää lähetysten varaamiseen” Dennis Drejer kertoo.

Yksi Riton kolmesta kultaisesta säännöstä on sen asiakkailleen lupaama nopea toimitus 1–2 päivässä. Dennis Drejer tietää, että nopeat toimitukset pitävät asiakkaat tyytyväisinä, ja se on yritykselle ilmaista markkinointia:

”Asiakkaat ovat tyytyväisiä 1–2 päivän mittaisiin toimitusaikoihin, ja he olisivat vieläkin tyytyväisempiä, jos pystyisimme toimittamaan tätäkin nopeammin. Nopeat toimitusajat ovat hyvää puskaradiomarkkinointia, ja se onkin parasta mahdollista mainosta, mitä yritys voi saada!”

Dennis Drejer ei lepäile menestyksen suhteen laakereillaan, vaan hän on jo käynnistämässä Norjan Rito-verkkokauppaa, sillä norjalaiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita Rito.dk-kaupan langoista.

”Lähetämme Norjaan jo nykyisellään 5–10 pakettia päivässä. Norja tulee siis olemaan seuraava markkinamme, mutta pidämme edelleen varastomme ja toimistomme täällä Skivessä. Lähetysten kannalta meidän on helppo laajentaa verkkokauppamme Norjaan. Meidän täytyy vain lisätä yksi rasti Consignoriin, ja siinä kaikki. Me Ritolla emme itse asiassa edes tule ajatelleeksi Consignoria. Consignor yksinkertaisesti on täällä, ja se toimii. Consignor helpottaa Riton kaltaisten uusien yritysten toimintaa. Se on Consignorin meille tuoma etu”, Dennis Drejer toteaa.

 


Teksti: Consignor, news@consignor.com
Pidämme sinut ajan tasalla kuljetusasioissa. Seuraa Consignoria linkedin logo

Rito:

  • Dennis Drejer työskenteli aiemmin Cykelpartner.dk:ssa, joka on niin ikään suosittu ja kasvava verkkokauppa.
  • Tanskassa on 500 lankaverkkokauppaa, joista 47 on syntynyt viimeisen vuoden aikana, ja ne ovat kuin suora kopio Riton liiketoimintamallista.
  • Ritolla on 8 kokopäiväistä ja 12 osa-aikaista työntekijää. Yrityksen tavoitteena on 15 kokopäiväistä työntekijää vuoteen 2017 mennessä.
  • Riton asiakkaat ovat keskimäärin hieman yli 55-vuotiaita.

Faktoja:

  • Riton varastossa on 3 000 – 3 700 eri tuotetta. Yrityksen tavoitteena on päästä 8 000 – 10 000 tuotteeseen vuoteen 2017 mennessä.
  • Dennis Drejer antoi yrityksensä nimeksi Rito, sillä se ei tarkoita mitään muilla kielillä, ja nimi on helppo muistaa ja kirjoittaa.
  • Rito on integroinut Consignor On-Premises -palvelun omaan ERP-järjestelmäänsä.
Consignor